6.5.2009

Älykästä ja älytöntä liikennettä

Liikenneministeriön virkamiehet keskustelivat aamuradiossa älykkäästä liikenteestä. Tarkoittaa siis, että liikenneturvallisuutta parannetaan uuden teknologian avulla. Höristin korviani, kun sanottiin, että myös asenteisiin pitää vaikuttaa. Nyt tulee asiaa, ajattelin. Mutta tässä tapauksessa puhuttiin asenteista liikenneteknologiaa kohtaan.

Suomen maanteillä kuolee 250 ihmistä joka vuosi. On tilanteita, joille ei voi mitään, ei teknologian avulla eikä muuten. Mutta sitten on vaaratilanteita, joihin syy löytyy vain ja ainoastaan kuljettajan korvien välistä.

Ajan niin paljon, että tiedän jo yhtä sun toista tästä aiheesta. Keiden luulet aiheuttavan pahimmat vaaratilanteet? Ei, en puhu kaksikymppisistä karvanoppa-datsunpojista.

Törkeimpiä ovat keski-ikäiset audi- ja mersumiehet. Jos joku roikkuu takapuskurissa kiinni ja koukkii jonossa - vaikka sataisi räntälämpäreitä ja vastassa olisi jatkuva liikennevirta - hän on poikkeuksetta audi- tai mersumies.

Härskein tapaus tuli minua vastaan minun kaistallani ja rohkeni vielä vilkutella valoja, että väistäpäs siitä (kyllä, minulla oli ajovalot päällä). Nämä törkimykset luulevat, että maantiet on tehty vain heitä varten, että nopeusrajoitukset on tarkoitettu rikottaviksi, että keltaisia viivoja on maalailtu teihin ihan vain lystin vuoksi.

Kurjinta on, että jos audi- tai mersumies aiheuttaa kolarin, hän itse selviää siitä vähimmin vammoin, kiitos autonsa varustelun. Me muut vammaudumme loppuiäksi tai kuolemme yksin tein.

Näitä asennevammoja ei ratkaise älykäs liikenneteknologia. Missä ovat Enska ja Hanski!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ajaako kirjoittaja itse volvolla kun ei ole huomannut että ainakin pääkaupunkiseudulla ja muualla ruuhkasuomessa eniten saa päivitellä juurikin 70-sarjan volvojen käyttäytymistä?

Helena K. kirjoitti...

Kirjoittaja ajaa anoppinsa arpajaisvoitto-Fiatilla. Volvot eivät ole mustalla listalla. Bemarit ovat niillä rajoilla. Kokemukset ovat Keski-Suomesta ja Savosta.