Verbaalivirtuooseja

Kylläpä ilahduin piispa Kari Mäkisen aamuhartaudesta tänään. Hän oikein maalasi sanoilla, vai mitä sanotte tästä:

Palestiinan pölyiset tiet, kiviset talot, lammaslaumat, ihmiset kylien toreilla. Auringon hehku, yön pimeys, tähdet pään yllä. Ihmisten elämä, lasten parku, ruuan hajut, kauppiaitten huudot, päivästä toiseen jatkuva ankara työ, unelmat, rakkaus, sairaudet, pelko, vanheneminen, kuolema. Vuodesta toiseen, sukupolvesta toiseen.

Se oli ihmisen elämää, niin kuin tämä tässä. Aamuruuhka, päivän työt edessä. Lapselle pitää hankkia uusi reppu. Jogurttipurkki kaatuu aamupöydässä. Lääkkeet pitää muistaa ottaa. Lyhyeksi jääneen yön paino niskassa; mitä sitten jos meilläkin lomautetaan tai irtisanotaan.

Radiohartauksissa kuulee toisinaan näitä verbaalivirtuooseja mutta ei kovin usein, ehkä noin kerran kuussa. Viimeksi minut sai lähettämään kiittävää palautetta Vuosaaren kirkkoherra Seppo Tirkkonen 24.3. Etsin hänen tekstiään radiohartauksien arkistosta mutta kävipä ilmi, että hän ei edes kirjoita niitä! Ihailen suuresti tuollaista ilmaisutaitoa - että osaa puhua hyvin ja vielä pysyy aikaraameissa ilman käsikirjoitusta.

Yksi pettämätön sanankäyttäjä on pastori Hilkka Olkinuora mutta hän onkin ensimmäiseltä ammatiltaan toimittaja. Aina kun Hilkan aamuhartaus on tulossa, teroitan kuuloa - tai jos olen muissa maailmoissa, hänen sanansa kyllä vangitsevat huomion. Hilkan tekstejä kannattaa lukea kaikkien hartauksien pitäjien. Ja me keski-ikäiset naiset voimme ammentaa hänen viisaasta kirjastaan Elä ihmeessä.

Kaikki eivät pysty Hilkka-Olkinuora-ilmaisuun, vaikka harjoittelisivat ikänsä. Eikä kaikkien tarvitse. Verbaaliakrobatiaa tärkeämpää on, että se, mitä sanoo tai kirjoittaa, on itselle totta. Sellainen, mihin itse uskoo, ja mikä koskettaa omia tunteita, koskettaa myös yleisöä.