22.6.2008

Juhannus tämäkin


Perhe lähti Keuruulle juhannuspäiväksi saamaan hengen ravintoa ja tapaamaan tuttuja. Koska ajoin viime viikolla 800 km, en jaksanut bussimatkailua ajatellakaan.

Viime viikonloppuna olimme sitäpaitsi Lähetysjuhlilla ja ensi viikonloppuna on Sanansaattajien päivät Iisalmessa, joten hengellisten kesäjuhlien kiintiö kyllä ihan täyttyy tämän kesän osalta.

Jäin siis vapaaehtoisesti ja iloisella mielellä kotiin askaroimaan omiani. Tarkoituksena oli ladata väitöstutkimukseni saksalaisen kustantamon julkaisutietokantaan. Oli ammatillisesti mielenkiintoista nähdä, miten koko julkaisuprosessi oli automatisoitu. Kansikin valittiin suoraan kuvakirjastosta (kylläpä oli kamalan paljon vaihtoehtoja!) ja kannen värin sai itse säätää mieleisekseen. Kustannustoimittajan tehtäväksi jäi ainoastaan viimeisen silmäyksen luominen - että kirjan nimi on asiallinen ja kuva siihen sopiva. Varsin kustannustehokasta julkaisemista sanoisin, kirjoja ei ole varastoissa vaan tietokannoissa, mistä niitä tulostetaan tilausten mukaan.

Yhtäkkiä tuli tunne, että tällaisen juhannuksen olen viettänyt kerran ennenkin. Ja aivan oikein, myös 27 vuotta sitten istuin yksin kotona juhannuksena opintojen äärellä. Heti juhannuksen jälkeen olivat nimittäin Vaasan yliopiston pääsykokeet ja muu perhe oli lähtenyt mökille ja jättänyt minut lukemaan. Muistan, että silloinkin oli hauskaa olla yksin, viettää erilainen juhannus. Ja, kuten nytkin, jääkaapissa oli kyllä mukavasti vielä aattoillan herkkuja.

Silloin en tiennyt, että Vaasan-matka kestäisi 21 vuotta, ja että sillä tiellä elämäni karttuisi neljällä mukavalla miehellä. Kannatti opiskella se juhannus :)

Ei kommentteja: