Olipa jumalanpalvelus

Kirkkokahvit, pikku purtavaa ja tutustumismahdollisuus tarjoiltiin jo ennen jumalanpalvelusta. Siitä sitten kotoisasti rupatellen siirryttiin kirkkosalin puolelle jumalanpalvelukseen, joka alkoi kello 11.15.

Jumalanpalveluksen aluksi kaikki avainhenkilöt esiteltiin. Toivottiin, että uudet kirkkovieraat täyttäisivät kirkonpenkistä löytyvän sinisen lomakkeen. Se jätettiin lähtiessä eteiseen. Siinä voi kertoa, mikä seurakunnassa kiinnostaisi. Siinä voi myös kertoa, jos halusi antaa jonkun taitonsa seurakunnan käyttöön. Yksi on hyvä leipomaan. Toinen osaa organisoida. Kolmas huoltaa tietokoneita.

Koko seurakunta oli yhdessä jumalanpalveluksen alun. Laulettiin reipastahtisesti bändin säestyksellä - tuttuja, helppoja, tarttuvia melodioita. Sitten lapset ja nuoret lähtivät omiin kanaviinsa, joita oli ainakin viidelle eri ikäryhmälle. Niillä ryhmillä oli hilpeät nimet, ei mitään pyhäkouluja tai raamattuluokkia. XStream. Rock Solid.

Jumalanpalveluksen jälkeen tarjoiltiin edullinen sunnuntailounas. Sen äärellä oli hyvä jatkaa rupatusta.

Kirkontorni ei loistanut maamerkkinä koko kylän yllä vaan kokoonnuttiin tavallisen kerrostalon alakerrassa.

Arvasit varmaan, että ei oltu Suomessa. Tämän kokemuksen näyttämönä oli anglikaanitaustainen St. Michael's Church Pariisissa. Kävin siellä viisi vuotta sitten enkä ole ikinä, missään seurakunnassa, kokenut sellaista vastaanottoa. Jäin harmittelemaan vain kahta asiaa: että perheeni ei ollut mukana, ja että en asu Pariisissa.

Kirkkomme työntekijät maailmalla voisivat opettaa meille yhtä sun toista siitä, miten ihmiset toivotetaan tervetulleiksi ja miten heidät saadaan kiinnittymään seurakuntaan.

Olennaista ei ole kaava. Olennaista on kohtaaminen.

(Julkaistu alun perin osoitteessa http://www.kotimaa24.fi/)

Ensimmäiset - ja viimeiset? - kirkkopäiväni

En ole ennen ollut Kirkkopäivillä. Ystävä varoitti, että siellä tulee ähky, ohjelmaa on liikaa ja valinta on vaikeaa, ellei mahdotonta. Oikeassa oli.

Lauantain 22.8. aamusessio Viisi kertaa laadukkaasti? oli mielestäni hyvä. Eikä todellakaan sen takia, että minulla oli siellä esitys Mies yli laidan! -hankkeesta. Terhi Jormakka oli ohjelman hyvin suunnitellut ja veti sen napakasti, puhujilla oli sanottavaa ja aikataulussakin suurin piirtein pysyttiin. Ja mikä parasta, runsas osanottajajoukko sai oikeasti keskustella alustusten herättämistä ajatuksista ja jakaa niitä.

Itse olisin mielelläni kuullut lisää asiakkuusjohtaja Virpi Europaeukselta siitä, miten hänen mielestään kirkon jäsenyyttä pitäisi kannatella ja johtaa.

Kirkkopäivien ohjelmakirjasessa luki: Ihmettele, ihastu, innostu! Yhdessä paneelissa naapuri kysyi, missä kohtaa olen menossa.

Ihmettelyksi jäi. En esimerkiksi ymmärrä, miksi teologit tappavat orastavan innostuksen lataamalla puheenvuoroihinsa sellaisen terminologisen arsenaalin, että jokainen ei-teologi tuntee itsensä idiootiksi.

Tai ehkä tein vain vääriä valintoja.

Minun olisi ehdottomasti pitänyt osallistua Sovitettujen toiveitten konserttiin, sillä nauroin ääneen sitä kotimatkalla autossa kuunnellessani. Soi kunniaksi Luojan taipui hyvin polkaksi ja Ystävä sä lapsien räpiksi taitavien muusikoitten - kuten Jaakko Kuusisto ja Marzi Nyman - näpeissä. Paikalla olleitten mukaan tilaisuus oli erinomaisen inspiroiva.

P.S. Perun oitis teologislangin arvosteluni! Kotona odotti kirje sairaalasta. Sen mukaan minulla on mm. Modic I-tyyppistä ödeemia ja fasettiartroosia. Oh yeah!

Kuva: Säkkiin ja tuhkaan pukeutunut rovasti Markku Suokonautio Sonkajärveltä keräsi jälleen median huomion.

Olisi edes juustoa

He odottavat bussia koleassa aamussa kädet syvällä farkkujen taskussa. Tummien hupparien vetoketjut on vedetty tiukasti kiinni.

Eloa aamunjähmeisiin olemuksiin tuo ainoastaan paikalle löntystelevä heimotoveri. Kansalaisten koko olemus kertoo, mitä mieltä koulusta ollaan, ainakin näin julkisilla paikoilla. EVVK.

Kaukana on parin viikon takainen sortsirentoilu ja kokisten korkkailu.

Joku heistä on onnellinen, kun saa taas lämmintä ruokaa, edes joka arkipäivä. Toinen ei millään enää kestäisi kotona turhautuvia vanhempiaan.

Onko teidän seurakunnassanne havaittu, että tässä maassa on taantuma, tai jopa lama? Onko teidän seurakunnassanne oikeasti mietitty, miten tämä havainto näkyy ensi vuoden toimintasuunnitelmissa? Mistä teillä luovutaan, jotta nuoret saavat ruokaa, lapset turvaa ja hoivaa, aikuiset kuuntelevia korvia ja auttavia käsiä?

Diakoniatyöntekijät kertovat nuorista, joitten silmät alkavat tuikkia, kun he näkevät juustoa. Sen voi muistaa, kun puntaroi kaapillaan Aura Goldin ja Salaneuvoksen välillä.

Tänään vietetään ensimmäisen kerran maailman humanitaarisen avun päivää.

Naapurihuoneen aasi

Lomaltapaluita. Koulutien opettelua. Vanhaan sopeutumista. Uuden jännittämistä. Naapurihuoneen aasin ihmettelyä.

Sellaista on elämä elokuussa. Koululaisperheissä elokuun loppupuoli on melkoista palapeliä. Meilläkin mietitään, miten koulunkäynti, jalkapallo, musiikin teoria, ajoharjoittelu, kitara-, piano- ja tanssitunnit, seurakuntavastuut sekä meidän vanhempien työt ja työmatkat sovitetaan yhteen. Uskalsin ilmoittautua yhdelle kansalaisopiston kurssille ja haaveilla toisesta. Merkitsin tosin kalenteriin myös päivän, jolloin kurssi on viimeistään peruttava.

Elokuun palapeliä mutkistaa osaltaan se, että Iisalmen seurakuntatalon lattiaremontti on ainakin viikon myöhässä. Toimistoni on toki ollut hyvin liikkuva tähänkin asti ja sijainnut osin kotona Kuopiossa. Nyt se on kutistunut entisestään ja koostuu ainoastaan tietokonerepusta.

Ennen lomia olimme tiedottajan kanssa evakossa nuorisotoimistossa. Siellä oli hyvä meininki, tykättiin molemmat. Sitten tuli sen toimiston tyhjennyksen vuoro ja vahingossa minunkin työlaatikkoni vietiin - jonnekin. Ensimmäisen lomajakson jälkeen puoli päivää vierähti iloisesti niitä etsiessä.

Toisen lomajakson jälkeen touhuilin pari päivää kahvihuoneen nurkassa. (Hyvä paikka muuten havainnoida työpaikan ihmissuhteita.) Päivän verran ehdin nauttia uudesta työtilastani lähetystoimiston kupeessa mutta sitten luovutin sen tiedottajalle, jonka uusi huone on puolestaan vielä kesken. Koska meneillään oli tiedottajanvaihdos, oli tärkeää, että tälle vahdinvaihdolle oli joku tila.

Vaikka minulla on kotona hyvä toimisto niin kaikkea ei voi tehdä etänä. Kesän kiertolaiselämä on välistä hiukan kiristänyt pinnaa - vaikka en periaatteessa tarvitse kuin tietokoneelle virtaa, tulostus- ja nettiyhteyden niin jossain vaiheessa olisi myös mappeihin vilkaistava - niihin, jotka ovat laatikoissa, jossakin.

Ennen en ole kuitenkaan päässyt aasin naapuriksi. Niin kävi viime viikolla. En sentään ole ryhtynyt vielä työtovereita aaseiksi kutsumaan. Vapaa pöydänkulma vain löytyi vaihteeksi lapsityön toimistosta. Ja sielläpä minua kurkisteli naapurihuoneesta reippaan kokoinen, lempeä aasi.

Eloisaa tämä seurakuntatyö!