Verkkotyö on muuta kuin kotisivut - mutta jostakin on aloitettava

Mitä sinulle tarkoittaa seurakunnan verkkotyö? Seurakunnan kotisivuja?

Sain olla mukana ensimmäisessä ryhmässä, joka maassamme koulutettiin Hengellinen työ verkossa -kouluttajiksi. Nyt on takana ensimmäinen itse vedetty koulutus tästä aiheesta, viime viikolla olimme lapinlahtelaisen Surma-ahon Karin kanssa Paltamossa kainuulaisia opastamassa.

Pidin kovasti kurssilaisista. He olivat kaikki naisia ja useimmat diakoniatyöntekijöitä. Heillä oli runsaasti suoria kysymyksiä. Miksi? Minne? Kenen kanssa?

Kotimaa24-palvelussa on kirjoitettu kiinnostavasti internetin mahdollisuuksista. Meri-Anna Hintsala kertoo aiheesta "viran puolesta" eli verkkokeskustelijan näkökulmasta. Kiitos, Meri-Anna, olemme saaneet teksteistäsi hyvää koulutusaineistoa!

Satu Kreivi-Palosaari kirjoitti: "...sosiaalisessa mediassa on kyse postmodernille ajalle tyypillisestä jakamisesta, kokemisesta ja kohtaamisesta, joissa hierarkioilla ei ole mitään merkitystä. Se on ongelma kirkolle. Demokraattinen rinnallakulkeminen ei ole luontevin elämisen tapa instituutiolle, mutta hiljaa hyvä tulee..."

Paljon on meillä vielä opettelemista. Varsin usein olen huomannut, että edelleen aika monelle seurakunnan verkkotyö tarkoittaa seurakunnan kotisivuja. Työskentely verkossa on toki monin verroin enemmän, mutta jostainhan on aloitettava.

Riitta Bonny kirjoitti Kotimaa24:ssä seurakuntien kotisivuista ja niiden kuvaviesteistä: "Suomalaisten seurakuntien nettisivut hakkaavat englantilaiset monessa suhteessa. Englannissa seurakunnilla ei ole usein varoja suunnitteluun eikä ylläpitoon ja tuloksena on tasoltaan monenkirjavia tai amatöörimäisiä sivuja, jotka eivät aina anna hyvää kuvaa siitä, millainen seurakunta on tai mitä siellä tapahtuu."

Aika useinhan tilanne on meilläkin tämä. On se näppärä lukiolaispoika, joka tekaisee sivut - ja lähtee opiskelemaan eikä sivuja sen koommin huolla kukaan. Tämä on yksi asia, jossa rovastikuntayhteistyöllä voitaisiin saada tuloksia aikaan - hoidetaan yhdessä palveluntarjoajien kilpailutus, sivujen suunnittelu ja kehittäminen.

Iisalmen rovastikunnassa uusimme aika monen seurakunnan sivut yhdessä. Juuri saamani raportin mukaan seurakuntien kotisivujen käyttäjätutkimuksessa kaikki Ylä-Savon seurakuntien kotisivut sijoittuivat mainiosti. Lapinlahden seurakunnan sivuilla oli koko tutkimuksen tyytyväisimmät käyttäjät. Tutkimukseen osallistui useita seurakuntia ja seurakuntayhtymiä.

Totta kai tämä kertoo siitäkin, että isoissa kaupungeissa myös netin käyttäjät ovat kriittisempiä. Joissakin meidän seurakunnissamme myös vastaajamäärät jäivät melko pieniksi. Mutta kannattaa tästä silti olla hyvillään! Ja kuuluttaa yhteistyön voimaa!

Pienissä seurakunnissa verkkoviestintä voi onnistua vain, jos työkalut ovat niin yksinkertaisia, että jokainen työntekijä oppii niitä käyttämään. Lisäksi tarvitaan oivallus, että viestintä kuuluu jokaisen asiantuntijan työhön.

Seurakunnan omilla sivuilla voi tietysti tehdä myös hengellistä työtä verkossa. Meillä esimerkiksi Kiuruveden seurakunnan sivuilta löytyvät upeat Kuvia ja raamattua ja Kuvia ja virsiä -kuvagalleriat. Varpaisjärvellä on hartausblogi. Ja Vieremällä työntekijäblogi. Kurkistakaa!

Nipottava mamma penkkarikahveilla

Sydänsavolainen pakkanen puri rapsakasti varpaita, sormia ja nenänpäätä, kun eilen olimme penkkariajelua katsomassa. Vielä kylmempää taisi olla rekkojen kyydissä, ellei sitten asu sallinut runsaita toppauksia.

Kymmenen uutisissa hehkutettiin, kuinka abit ajelivat ihannesäässä. Aina tämä Helsinki-näkökulma, aina! Paistoi meilläkin aurinko mutta yli 20 asteen pakkanen ei varsinaisesti ole penkkariajeluihin ihannesää.

Nuoremme erinomaisella koululla on mukava tapa kutsua palelevat perheet vanhempainyhdistyksen järjestämille penkkarikahveille ajelujen jälkeen. Samalla oli mahdollisuus tutustua päättöluokkien tekemiin valtaviin seinämaalauksiin, "freskoihin", missä abit ja opettajat esiintyvät kuvien ja puhekuplien kera.

Kahvi ja laskaispulla maistuivat, kyllä. Seinämaalaus oli aivan valtavan hieno, taideteoksena. Tekstejä lukiessa tuli kummallisen vaivautunut ja nolo olo. Osa niistä oli ihan OK eikä voi olettaa, että joku äiti ymmärtäisi sisäpiirihuumoria, mutta...

Mitä mieltä itse olisit, jos näkisit lapsesi - tai lapsenlapsesi - kuvan vieressä vaikka jonkun näistä väläyksistä:
- Miehillä on housuissa vulkaanista toimintaa.
- Siis mulla oli tosi hetero olo tänä aamuna.
- Pitäähän niihin perseisiin tutustua.

En minä vielä niin fossiili ole, etten ymmärtäisi, mitä nuorten mielessä liikkuu. Varmaan on ollut vitsikästä kirjailla kolmen vuoden aikana kerättyjä hölmöjä lausahduksia seinälle. Senkin tajuan, että penkkareihin liittyy irrottelu, 12 vuoden kouluputki takana sentään.

Silti tuli surullinen olo. Taas kerran elämän yksityisin osa, seksi, leviteltiin seinille. Sieltä se hyppi silmillemme ja aiheutti nolostuneita ilmeitä ainakin 45+ -ikäluokassa.

Koulun väestä tässä ei kai ollut mitään ihmeellistä. Miksi muuten perheet olisi kutsuttu freskoja katsomaan?

Kirkko ja brändi - ollako vai eikö olla?

[Tämä teksti liittyy Kotimaa24-sivustolla aiheesta käytyyn keskusteluun.]

Jatkan Antti Kurkolan kiinnostavasta aiheesta: Mikä onkaan brändi ja onko kirkolla sellaista?

Brändi on ihminen, yhteisö, palvelu tai tuote, joka on enemmän kuin tavallinen – siis jotain erityistä, arvokasta, tavoiteltavaa. Brändi syntyy siitä, että kyseinen ihminen, yhteisö, palvelu tai tuote on tunnettu, sillä on uskollinen asiakaskunta, se täyttää tietyt laatuvaatimukset ja siihen liittyy myönteisiä mielikuvia.

Tästä näkökulmasta kirkolla on ilman muuta useitakin brändejä. Esimerkiksi diakoniatyö, jota suuresti arvostetaan. Rippikoulu. Kauneimmat joululaulut.

Kirkko instituutiona ei sensijaan ole mikään brändi. Asiakaskunta ei ole ollut kovin uskollista viime aikoina. Myönteisten mielikuvien kanssakin on vähän niin ja näin.

Mitä hyötyä brändistä sitten on?

Valintojaan puntaroivalle ihmiselle brändi yksinkertaistaa päätöksentekoa. Hänen ei tarvitse ottaa turhia riskejä, jos laatu on taattu. Hän voi brändivalintansa kautta liittyä hänelle tärkeisiin arvoihin.

Brändin omistajalle taas on brändistä usein taloudellista hyötyä. Jos kirkko itsessään olisi brändi, siitä pidettäisiin kiinni kynsin hampain eikä liuettaisi takavasemmalle vähin äänin eivätkä siis myöskään verotulot olisi laskussa. Jos kirkko olisi brändi, kilpailevien yhteisöjen olisi huomattavasti vaikeampi päästä samoille markkinoille.

En ole lukenut Antti Kurkolan mainitsemaa Cruxin juttua mutta niinkin voi ajatella, että kirkolla on ns. hajautettu brändi. Iso firma on taka-alalla mutta brändityö tehdään paikallisissa haarakonttoreissa, siis tässä tapauksessa seurakunnissa. Mielestäni kirkon brändi luodaan juuri paikallisseurakunnissa, jotka tarvitsisivat kaiken mahdollisen tuen siihen, että ne voivat hoitaa perustyönsä hyvin. Ilmeisesti Cruxin juttukin kertoo tästä.

Mitä brändin rakentamiseen tarvitaan?

Meillä on oltava tarjolla jotain, joka tuo lisäarvoa. Tarvitaan sitoutunut johto. Henkilöstöresursseja pitää olla, sekä tekijöitä että näkijöitä. Palvelujen pitää olla kunnossa. Viestintä on mietittävä ja tehtävä kunnollisesti, jotta se on linjakasta ja oikein kohdennettua. Asiakassuhteista on pidettävä hyvää huolta. Tarvitaan tahtoa olla alan ykkösosaaja ja luovuutta oikeitten ratkaisujen löytämiseen.

Olen Antti Kurkolan kanssa ehdottomasti samaa mieltä siitä, että sanomamme on ainutlaatuinen ja suurenmoinen. Olennaisempaa kuin kirkon brändi on se, miten evankeliumi etenee.

Mutta Antti, sanot, että meidän ei tulisi kirkossa olla kilpailuhenkisiä. Olen eri mieltä. Meidän tulisi tarjoilla sanomamme niin vastaansanomattoman kiinnostavasti, että ne muut tahot, jotka kilpailevat seurakuntalaisten ajasta ja huomiosta, jäävät toiseksi.

Se auttaa paljon, jos seurakunnassa voi kokea lämpöä ja huolenpitoa. Rakkaus avaa sydämiä. Aina.

Muutosyttyä

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä.

Muutosytty tarkoittaa savolaisittain muutosta muutoksen vuoksi. Siis jotakin näön vuoksi tehtävää ja siksi melkoisen joutavaa.

Olen viime aikoina valmistellut esityksiä ja puhunut muutosviestinnästä. Siinä tullaan varsin lähelle muutosten johtamista. Seurakunnissakin helistään kaiken maailman muutosten kynsissä. Muutosyttyä on uuvuttavan paljon. Mielestäni terve kriittisyys on paikallaan: ennen kuin heittäydytään johonkin, usein liike-elämästä tuotuun muotiin mukaan, olisi viisasta miettiä, miten aiottu muutos palvelee seurakunnan perustehtävää.

Kävin eilen Karhulassa vetämässä tuuraajana yhden koulutuksen vapaapäivänäni. Aiheena oli, kuinka ollakaan, muutosviestintä. Olin erityisen ilahtunut siitä, miten aktiivisesti seurakuntien "ei-hengarit" eli muun kuin hengellisen työn tekijät osallistuivat keskusteluun. (Tämä jaottelu on muuten raivostuttava. Kuten työtoverini Lauri Jäntti sanoo: "Seurakunnassa ei ole muuta kuin hengellistä työtä. Tehtävät vain ovat erilaisia.")

Jari Stenvall ja Petri Virtanen luettelevat kirjassaan Muutosta johtamassa (2007, 46-47) asioita, joihin pitäisi kiinnittää huomiota, kun lähdetään toteuttamaan muutosta*:

1. Ovatko suunnitellut uudet käytännöt parempia kuin organisaation nykyinen toiminta?
2. Onko muutos vaivan arvoinen, kun otetaan huomioon sen edellyttämä aika, tuotetut häiriöt ja resurssien käyttö?
3. Onko hyödyllistä tehdä vain symbolinen muutos sen sijaan, että pyritään muuttamaan organisaation ydintä?
4. Onko muutos hyödyllinen yksittäisille henkilöille, mutta haitallinen koko organisaatiolle?
5. Onko muutosta eteenpäin vievillä tahoilla riittävästi valtaa toteuttaa hanke?
6. Onko henkilöstö kuormitettu liian suurella muutoshankkeiden määrällä?
7. Onko henkilöstö valmis ja kykenevä oppimaan ja päivittämään tietonsa siinä määrin, mitä muutos edellyttää?
8. Onko muutosta eteenpäin vievillä tahoilla valmiutta keskeyttää tai suuntautua uudelleen muutostilanteessa, mikäli se on välttämätöntä?

Yksi tomera rakennuspäällikkö tuli eilisen koulutuksen jälkeen kysymään, että miten tämä muutosjohtaminen muka eroaa kaikista muista johtamisopeista, mitä on matkan varrella tullut vastaan. Mietin hänen lausahdustaan hyvän tovin matkalla kotiin.

Loppujen lopuksi - mitä muuta on koko johtaminen, ellei muutoksen johtamista? Eikö kaiken johtamisen tavoitteena ole suunnata voimavaroja yhteisön tavoitteiden mukaisesti, siis saada ne liikkeelle haluttuun suuntaan?

Seurakuntien tapauksessa liikkeen johtaminen voisi tarkoittaa voimavarojen suuntaamista niin, että vuosituhansia vanha sanoma kohtaa nykykielen ja -elämän. Tai liikkeen pysäyttämistä niin, että pysyvyys ja turva oikeasti haastaisivat hektisen menon ja muutosytyn.

* Alkuperäinen lähde: Pfeffer, J. & Sutton, R.I. (2006). Hard Facts, Dangerous Half-Truths and Total Nonsense. Profiting from Evidence-Based Management. Harvard Business School.