Piispan kyydissä

Helmikuun puolivälissä ajelin Kiuruvedelle kirkkoherran virkaanasettajaisjuhliin. Tuli mieleeni, että olisin voinut yhtä hyvin tuppautua Kuopiosta piispan kyytiin, kun samaan määränpäähän oli matka. Tenttasin tutuiltakin, olisiko minun pitänyt kysyä piispalta kyytiä. Kyllä olisi, ehdottomasti.

Nyt olin hyvissä ajoin liikkeellä, kun tuomiokapitulin järjestämään rovastikuntapäivään Iisalmeen oli matka. Hyvät olivat kapitulin kuljetuspalvelut: kotikadulta haettiin ja sinne palautettiin. Matka meni hujahtaen niitä näitä jutellessa. Uusina tuttavuuksina olivat mukana myös Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen ja hiippakuntasihteeri Sirpa Juola.

Päivä oli antoisa. Rovastikunnassa on tehty runsaasti yhteistyötä ja se näkyi iloisista tapaamisista ja kuului puheensorinasta. Ehdittiin paljon: kuunnella lääninrovastin johdattelu kirkon ydintehtävän äärelle, katsella Kimmo Kääriäisen vakuuttava esitys kirkon nykytilasta ja trendeistä, pohtia ryhmissä sitä seurakunnan kaikkein tärkeintä tehtävää, osallistua piispan armolahja-aiheiseen raamattutuntiin. Sekä tietenkin syödä hyvin ja veisata yhdessä. Tärkeää jakamista sekin.

Tänään oli mitä upein aurinkopäivä, täydellisen säteilevä ja keväinen. Mutta kotimatkalla, Lapinlahden eteläpuolella, olimme yhtäkkiä keskellä pölypilveä niin, että emme nähneet yhtään mitään. Vastaan tullut rekka oli ilmeisesti pölläyttänyt hiekat ilmaan. Tiellä oli paljon autoja ja vauhtia 80 km/h. Juuri ennen pölyn keskelle joutumista olimme ohittaneet jonkun hitaan kulkuneuvon.

Rauhallisesti piispa saatteli meidät takaisin omalle kaistallemme, vaikka emme mitään nähneet. Kun pöly hälveni, havaitsimme väistäneemme täpärästi sekä peräkolarin että vastaantulevat rekat.

En tiedä, kauanko olimme piilossa hiekkapölyn keskellä. Luultavasti vain sekunteja. Olen iloinen, että olen hengissä. "Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät." (Ps. 31)