9.3.2009

Puhdikkaasti arkeen

Arkeen paluu alkoi hermostuttaa eilen illalla siinä määrin, että en oikein osannut rauhoittua yöpuulle. Sitä mukavammalta tuntuu nyt, kun huomaan, että päivä on ollut erittäin puhdikas, ja että perhenjäsenetkin palailivat tahoiltaan aivan tyytyväisinä loman jälkeiseen elämäänsä.

Tiistaina aamulla tapaan ensimmäiseksi Lapinlahdella Portaanpään opiston rehtorin Petri Järveläisen. Iltapäivällä pidän Iisalmessa Ylä-Savon mediakasvatustyöryhmän jäsenille koulutuksen aiheesta Virkeyttä viesteihin! Se on sellainen sillisalaatti - pikkuisen suullisista, pikkuisen kirjallisista, pikkuisen sähköisistä viesteistä. Vähän suunnittelusta, vähän kielikysymyksistä.

Kyseinen mediakasvatustyöryhmä taitaa olla muuten valtakunnallisestikin melko ainutlaatuinen. Se on moniammatillinen ryhmä, joka tiedottaa nettiin ja muihin sähköisiin medioihin liittyvistä mahdollisuuksista ja riskeistä lapsille, nuorille ja vanhemmille sekä lasten ja nuorten parissa toimiville. Mukana on väkeä Iisalmen kaupungin nuorisotyöstä ja sivistys- sekä sosiaalitoimesta sekä erilaisista hankkeista (kuten Perheen talo, Tytöt toimii), vanhempainyhdistyksistä, mediasta ja seurakunnista.

Keskiviikon kiinnostavin asia on Ylä-Savon seurakuntayhtymäselvityksen ohjausryhmän ensimmäinen kokous. Saan pohtia, suunnitella ja toteuttaa muutosviestintää. Se on hauskaa, erilaista, haasteellista, innostavaa! Ehkä ei olisi kovin kumma juttu luoda seurakuntayhtymää - niitataanhan näillä seuduin yhteen kokonaisia yliopistojakin. Minulla ei vielä ole omaa kantaa tähän asiaan mutta monet perustelut yhtymän puolesta ovat varsin järkeviä.

Torstaina onkin sitten tämän vuoden kolmas rovastikunnallinen viestintäkoulutuspäivä. Paikkana on Kiuruvesi ja aiheena kirjoittaminen. Kumppaninani on jälleen Sari Virta Kirkkopalveluista. Olen kokenut kirjoittaja mutta mahdanko osata tuoda näille ihmisille mitään uutta vaikkapa hartauskirjoittamisesta. Sen tiedän, että jokaiselle kirjoittajalle tuttujen käynnistysvaikeuksien voittamiseen voin ehkä joitakin vinkkejä antaa. Väitöskirjan tekijänä joutui aikanaan ottamaan kaikki keinot käyttöön sillä saralla!

1 kommentti:

Elina Koivisto kirjoitti...

Kuulostaapa mielenkiintoiselta ja haastavalta! Siunausta töihisi!

PS. Edellinen kirjoituskesi oli kuin katse elämässä eteenpäin. Tällä hetkellä pysyn melkein esikoisen hiihtovauhdissa, vaikka hän tänä talvena on kirinyt edelle. Mutta eipä siihen loppujen lopuksi mene enää monta vuotta, kun kuopuskin kirii edelle hiihdossa niin kuin monessa muussa asiassakin :)!