Kuuntelin kotimatkalla taidokkaan radioiltahartauden.
Alkuun maalailtiin eloisasti kuvaa syksyisestä metsästä. Ei paljastettu heti, mitä siellä puuhailtiin. Vangittiin mielenkiinto esimerkillisesti. Kuin suoraan Lisa Enckellin toimittamasta kirjasta Kuunteleeko kukaan puhettasi, jota lämpimästi suosittelen kaikille hartauspuhujille ja -kirjoittajille.
Vaan sittenpä kävi ilmi, että ei tässä oltu millään luontopiknikillä vaan hirvimetsällä. Yksi laukaus, ja hirven laukka katkesi ennenkuin alkoikaan. Rehevin sanakääntein hartauden pitäjä kuvasi, miten iloinen ja onnellinen hirviporukka kokoontui ensimmäistä kaatoa juhlimaan. Hänestä siinä oli jotain samaa kuin jouluaatossa, kun saunapuhtaana saa käydä joulupöytään.
Tänään on syyskuun 23. päivä, sanoi puhuja.
No nyt se tulee, ajattelin. Linkki siihen, mitä tapahtui vuosi sitten.
Ei tullut. Vain kehotus nauttia kauniista syyspäivistä niin kauan kuin niitä riittää.
Vuosi sitten kymmenen nuoren ja heidän opettajansa laukka katkesi pahasti kesken. Vuosi sitten laukaukset tappoivat Kauhajoella yksitoista ihmistä. Tällä viikolla piti käydä oikeutta siitä, olisiko poliisin pitänyt evätä surmaajalta aseenkantolupa.
Tänä iltana Kauhajoella ja Ilmajoella ovat kirkot täyttyneet muistelijoista.
Missä ajassa elää kirkko, joka tällaisen tragedian vuosipäivänä ylistää ampumaharrastuksen auvoa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti