Miksi verkkoviestintä ei vedä?

Kehuskelin alla, että eteläsuomalaisistakin meidän yläsavolaisten suunnittelema Verkkoviestintäpäivä 15.11. näytti hyvältä.

Ylpeys käy lankeemuksen edellä - osallistujia on päiväämme tulossa huomattavan paljon vähemmän kuin odotimme ja toivoimme. Tässä muutama syy, joita minulle on esitetty tällä viikolla.

Lauantai on huono päivä. Päiväksi valittiin lauantai, jotta seurakuntien luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset pääsisivät myös mukaan. Mutta papeille ja kanttoreillehan tuo tietysti on kiireisin toimituspäivä ja ainakin Iisalmessa tuntuu olevan oikea hautajaisten suma. Ja toimistotyöaikaa tekevät pitävät mieluummin lauantaina vapaata kuin lähtevät viestintäkoulutukseen.

Meillä on naisten päivät. Jep, yksi työalueeni seurakunnista järjestää naisten päivät samaan aikaan. Elämä on valintoja - ilmeisesti naisten päivien järjestäjät eivät ole kiinnostuneita rovastikunnan yhteisistä asioista, tai eivät ainakaan verkkoviestinnästä.

Onhan se netti hyvä nuorille. Tämän lausuja unohtaa, että 83 % suomalaisista käyttää internetiä säännöllisesti. Kannattaisiko silti tulla mukaan, ihan vain yleissivistystä saadakseen?

Me ei tiedetty. Tätä en purematta niele. Verkkoviestintäpäivästä on jaettu esitettä ja sähköpostia varsin tiheään ja siitä on kerrottu lukuisissa koulutus- ja neuvottelutilaisuuksissa keväästä alkaen.

Jospa todelliset syyt ovatkin ihan toisaalla. Ollaan niin kuormittuneita, että ei jakseta enää viestinnästä innostua. Tahdotaan tehdä asiat niinkuin ennenkin eikä haluta mitään nettiä tuttuja tapoja sotkemaan. Pelätään verkkomaailmaa ja sitä, ettei sen saloista kuitenkaan pääse kohtuullisessa ajassa jyvälle.

Muuten olen sitä mieltä, että kun seurakunnat kerran maksavat tästä viestinnän kehittämishankkeesta niin kannattaisi toki ottaa siitä myös irti kaikki mahdollinen. Kuten tekevät vieremäläiset, jotka tulevat joukolla Portaanpäähän 15.11.

Ehkäpä kannan huolta suotta - ilmoittautumisaika päättyy vasta huomenna ja hätätilassa sitä voidaan jatkaa vielä ensi viikollekin...

Kirjallisia ja kirkollisia ruuhkia

Työmatkan jälkeen sain vielä Helsingissä huvitellakin. En ole ennen käynyt kirjamessuilla ja olihan se yhdenlainen elämys. Julkkiksia oli paikalla niin, että päät yhteen kolisivat. Ja muutama muukin, kuten kuvasta näkyy! Jos noista ruuhkista voi jotain päätellä niin lukijakansaa olemme edelleen.

Kaikkein kiinnostavimpia olivat pienkustantamojen osastot. Ja tietysti kristilliset kustantajat. Pojat saivat tuliaisiksi Mangaraamatun.

Menneenä viikonloppuna oli myös täällä Ylä-Savossa ruuhkaa - kirkkoihin! Perjantaina Samuli Edelmann veti Kiuruveden kirkkoon tuhat henkeä eivätkä kaikki mahtuneet sisällekään. Eilen aamulla Iisalmessa vietettiin Koljonvirran taisteluiden 200-vuotisjuhlavuoteen liittyvää perinnejumalanpalvelusta 800 hengen voimin. Lapinlahdella puolestaan nuoret esittivät Liekit-musikaalia ja kaikki sen nähneet ovat sitä kovasti kehuneet. Tämä oli se alkuperäinen Liekit, ensi maaliskuussa Lapinlahdella nähdään samasta teemasta tehty uusi lähetysaiheinen musikaali Liekki palaa.

Taisi olla parempi, että olin Helsingissä, sillä miten noista kolmesta olisi voinut valita, mihin osallistuu?

Presiksen kimpussa

Huomenta Espoosta. Täällä ollaan taas, kauniin tuomiokirkon kupeessa. Espoon keskus on muuten aika kolossaalinen ja töykeä mutta juuri tässä kirkon ja tuomiokapitulin ympärillä on viehättävä puisto, vanhoja puutaloja ja sympaattinen ruotsinkielinen ala-aste ja päiväkoti.

Hengellinen elämä verkossa -hanke käynnisti mittavan verkkoneuvojakoulutuksen ensimmäiseksi Espoon hiippakunnassa. Olen täällä Savon satelliittina, tarkoituksena on tuoda Espoon oppeja omaan projektiimme ja ehkä koko Kuopion hiippakuntaan.

Huomasinpa myös eilen, että meidän hankkeellamme on annettavaa espoolaisille, kirkkonummelaisille, mäntsäläläisille ja keitä täällä onkin. Esittelin verkkoviestintäpäivän 15.11. ohjelman ja se vaikutti kurssikumppaneistani hyvältä.

Meillä on tämän porukan kanssa jo syntynyt omaa slangiakin. Viime kurssijaksolla, kuukausi sitten, meille puhui IRC-Gallerian viestintäjohtaja Matti Kari, joka käytti esityksestään (presentaatio) nimeä presis.

Nyt tässä ollaan presistä tekemässä, sillä tänään iltapäivällä saamme harjoitella esitysten pitoa ja kertoa internet-hankkeistamme toisille. En ole tästä kauhean innostunut, sillä eilen aamulla heräsin junalle klo 03.15 ja tiiviin koulutuspäivän jälkeen vielä työskentelimme muutaman tunnin Kirkkopalvelujen Sari Virran kanssa Ylä-Savon kevään viestintäkoulutusten kimpussa. Onneksi kaikenlaisia esityksiä on koneella valmiina - ja kone mukana ! - joten leikaten ja liimaten on jonkinlainen presis syntynyt. Ja ainahan sitä mielellään tuo esiin savolaista osaamista, varsinkin täällä etelässä :)

Luovuus syntyy rauhasta

Terveiset syyslomaselta. Se meni aika tiiviisti keittiössä, sillä elämäämme sulostuttivat kahden oman teinipojan lisäksi heidän kaverinsa. Sopiva mittayksikkö nuorten kansalaisten ruokkimisessa näkyi olevan uunipannu. Pannullinen mureketta. Pannaria. Omenapaistosta. Rahkapiirakkaa.

Mielenkiintoista oli havaita, millaista aktiviteettia nuorisossa syntyy, kun tiukkaa päiväohjelmaa ei ole ja ehtii oleilla ja haahuilla. Äkkiä olimme keskellä kiihkeää elokuvantekoa. Roolit oli rakennettu, asut löydetty, tarina kehitelty, kohtaukset kuvattu. Editointi jäi hiukan kesken siinä vaiheessa, kun kaverien piti palata kotikulmilleen.

Kunpa töissäkin olisi aikaa luovaan mietiskelyyn, sekä yksin että yhdessä toisten kanssa. Pahoin pelkään, että tappotahtinen suorittaminen tuhoaa sekä luovuuden että rauhan eikä toinen synny ilman toista.

Ristiriitoja ja jännitystä

Hei vaan teille kaikille sinne Etelä-Suomeen. Kun olette raukat istuneet jumissa lähijunissanne tänä aamuna ja ryntäilette ruuhkissa kodin ja työn väliä.

Viereinen kuva on Iisalmen ja Vieremän väliltä. Eikö ole ihmeellistä, että jotkut saavat työssään ajella tällaisissa maisemissa?

No kyllä minäkin tarvitsen silloin tällöin annoksen kaunista vanhaa kaupunkiarkkitehtuuria ja laumojen seuraa. Voisi olla sitäpaitsi hauskaa tehdä joku määräaikainen työkeikka Etelä-Suomeen. Kunhan tietäisi, että sieltä pääsee kohtuuajassa pois, väljempiin maisemiin.

Olen viime aikoina hämmästellyt sitä, että sisäisen viestinnän koulutuksissa tahtoo joka seurakunnassa nousta esiin kaksi asiaa. Toinen on ristiriitojen käsittelemisen vaikeus. Toinen on esiintymisjännitys. Ja pahinta on, kun nämä yhdistyvät, eli kun pitäisi ottaa puheeksi vaikea, hämmentävä, ristiriitainen asia - avata suu, ottaa oma paikka ja tila työyhteisössä.

Miksikö tätä ihmettelen? Siksi, että seurakuntien työntekijät ovat sosiaalisesti hurjan taitavaa porukkaa - avoimia, puheliaita, empaattisia. Arvelen, että niitä säröjä pelätään usein ihan turhaan, sillä niissä voi piillä uuden kasvun alku.

Kun itse olin kolmen pienen lapsen virkaäiti ja horjuin burn outin rajoilla, viisas ystäväni sanoi: "Sinulla on Helena edessäsi pitkä tie kiltistä tytöstä keski-ikäiseksi riivinraudaksi." En nyt ihan riivinraudaksi tunnustaudu mutta totta on, että iän myötä ei ole enää niin hirveästi väliä, mitä muut ajattelevat. Minusta tämä ei ole tunteettomuutta vaan itsetunnon tervehtymistä. Siihen liittyy myös omien jaksamisen rajojen tunnustaminen ja kyky sanoa ei.

Änkyrät ja hörhöt

Surkuhupaisalta tuntuu Kotimaa-lehden spekulointi siitä, oliko rovasti Liisa Tuovisen toimittama rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen rukoushetki vai siunaaminen. Kirkon tiedotuskeskuskin joutuu siinä tulilinjalle, kun tuli heinäkuussa tiedottaneeksi siunaamisesta. Ei vainenkaan, ei se mikään siunaaminen ollut, vaan rukoushetki, on nyt piispa Mikko Heikka todennut.

Jos katsoo asiaa kyseisen parin kannalta, heille ne olivat häät. Subin Meidän häät -sarjan jaksosta voimme ensi keväänä päätellä, oliko kyseessä siunaaminen vai rukoushetki vai jotain ihan muuta.

Miksi on niin vaikea myöntää, että rovasti Tuovinen teki jotain, mitä ei kirkon nimissä pitäisi vielä tehdä?

Miksi on väärin olettaa, että naisen "puoliso" olisi mies? Niin nyt vain useimmiten sattuu yhä olemaan.

En puolustele Alma Median Telannetta yhtään. Lapin Kansan uuden päätoimittajan rekrytointi ja varsinkin erottaminen on hoidettu ilmeisen tökerösti.

Kyseisen lehden nykyinen päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula oli yksi niistä asiantuntijoista, joita haastattelin väitöstutkimustani varten. Hän oli oikea unelma haastateltavaksi, ilmaisuvoimainen, terävänäköinen, sivistynyt, hauska - ja intohimoinen Lapin puolestapuhuja. Kurjasti päättyi komea journalistiura. Omat käänsivät selkänsä. Ja vain siksi, että hän tuli sanoneeksi ääneen jotain, mikä pohjautui hänen pitkään kokemukseensa lehdestä ja sen toimintaympäristöstä. Ja mikä luultavasti liikkui mielessä monella muullakin.

Surettaa lappilaisten - ja meidän kaikkien ei-eteläsuomalaisten - puolesta. Vaikuttaa siltä, että ellei näissä tilanteissa ole aukottomasti puolustamassa Tuovista ja vastustamassa Tuomi-Nikulaa, on vähintään keskiaikainen, ellei suorastaan esihistoriallinen jäänne.

Änkyrä. Hörhö. Siis ongelma, josta pitäisi päästä pikimmiten eroon. Myös kirkossa.