27.10.2008

Kirjallisia ja kirkollisia ruuhkia

Työmatkan jälkeen sain vielä Helsingissä huvitellakin. En ole ennen käynyt kirjamessuilla ja olihan se yhdenlainen elämys. Julkkiksia oli paikalla niin, että päät yhteen kolisivat. Ja muutama muukin, kuten kuvasta näkyy! Jos noista ruuhkista voi jotain päätellä niin lukijakansaa olemme edelleen.

Kaikkein kiinnostavimpia olivat pienkustantamojen osastot. Ja tietysti kristilliset kustantajat. Pojat saivat tuliaisiksi Mangaraamatun.

Menneenä viikonloppuna oli myös täällä Ylä-Savossa ruuhkaa - kirkkoihin! Perjantaina Samuli Edelmann veti Kiuruveden kirkkoon tuhat henkeä eivätkä kaikki mahtuneet sisällekään. Eilen aamulla Iisalmessa vietettiin Koljonvirran taisteluiden 200-vuotisjuhlavuoteen liittyvää perinnejumalanpalvelusta 800 hengen voimin. Lapinlahdella puolestaan nuoret esittivät Liekit-musikaalia ja kaikki sen nähneet ovat sitä kovasti kehuneet. Tämä oli se alkuperäinen Liekit, ensi maaliskuussa Lapinlahdella nähdään samasta teemasta tehty uusi lähetysaiheinen musikaali Liekki palaa.

Taisi olla parempi, että olin Helsingissä, sillä miten noista kolmesta olisi voinut valita, mihin osallistuu?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Presiksesi oli muuten oikein hyvä, vaikka näemmä kovin väsyneenä olit sitä tehnyt :)

Nyt alkoi sitten mullakin bloggaus-ura. Varovasti kokeilen työblogin ylläpitoa, katsotaan miten lähtee sujumaan.

Helena K. kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta! Luetaan blogeja puolin ja toisin - ilmoitin omani sinne Blogilistalle.

Vauhdikasta polkkaa!

Tv. Helena