9.10.2008

Ristiriitoja ja jännitystä

Hei vaan teille kaikille sinne Etelä-Suomeen. Kun olette raukat istuneet jumissa lähijunissanne tänä aamuna ja ryntäilette ruuhkissa kodin ja työn väliä.

Viereinen kuva on Iisalmen ja Vieremän väliltä. Eikö ole ihmeellistä, että jotkut saavat työssään ajella tällaisissa maisemissa?

No kyllä minäkin tarvitsen silloin tällöin annoksen kaunista vanhaa kaupunkiarkkitehtuuria ja laumojen seuraa. Voisi olla sitäpaitsi hauskaa tehdä joku määräaikainen työkeikka Etelä-Suomeen. Kunhan tietäisi, että sieltä pääsee kohtuuajassa pois, väljempiin maisemiin.

Olen viime aikoina hämmästellyt sitä, että sisäisen viestinnän koulutuksissa tahtoo joka seurakunnassa nousta esiin kaksi asiaa. Toinen on ristiriitojen käsittelemisen vaikeus. Toinen on esiintymisjännitys. Ja pahinta on, kun nämä yhdistyvät, eli kun pitäisi ottaa puheeksi vaikea, hämmentävä, ristiriitainen asia - avata suu, ottaa oma paikka ja tila työyhteisössä.

Miksikö tätä ihmettelen? Siksi, että seurakuntien työntekijät ovat sosiaalisesti hurjan taitavaa porukkaa - avoimia, puheliaita, empaattisia. Arvelen, että niitä säröjä pelätään usein ihan turhaan, sillä niissä voi piillä uuden kasvun alku.

Kun itse olin kolmen pienen lapsen virkaäiti ja horjuin burn outin rajoilla, viisas ystäväni sanoi: "Sinulla on Helena edessäsi pitkä tie kiltistä tytöstä keski-ikäiseksi riivinraudaksi." En nyt ihan riivinraudaksi tunnustaudu mutta totta on, että iän myötä ei ole enää niin hirveästi väliä, mitä muut ajattelevat. Minusta tämä ei ole tunteettomuutta vaan itsetunnon tervehtymistä. Siihen liittyy myös omien jaksamisen rajojen tunnustaminen ja kyky sanoa ei.

1 kommentti:

Araminta kirjoitti...

Hei, täällä Nurmijärven ja Tuusulan rajamailla on juuri tuollaisia, ihania maisemia työ- ja muuhun lähiliikkumiseen. :)

Itse asun täällä ns. kehyskunnissa mutta tunnen kyllä kovasti vetoa myös tuonne kaupungin suuntaan. Mielelläni muuttaisin siis Helsinkiin. Ihan kuten sanoit: sielläkin on paljon kaunista ja hienoa katsottavaa.

Hyvää syksyn jatkoa kiintoisalle blogillesi! :)