Kohti juhlaa

Tämän aamun työkokous avattiin Hoosiannalla. Husson Maija on pystyttänyt ja koristellut kuusen seurakuntatalon ovensuuhun. Kotiin on ostettu ne ainoat oikeat joulukalenterit, partiolaisten.

Pakastimessa jo lymyävät joulukakut, jotka ovat minun joulujeni "must" - englantilainen hedelmäkakku ja rommikakku. Jääkaapissa hyytyvät punasipulihillokkeet.

Seurakunnissa joulun lähestyminen näkyy kiihkeinä tapahtumajärjestelyinä. Tilaisuuksia on tulossa runsaasti, on konserttia, jouluateriaa, hartautta, joululauluja, mikä tekee työntekijöitten elämän aika sähköiseksi. Vasta syksyllä taloon tullut naapurihuoneen tiedottaja-Tiia yrittää pysyä kärryillä kaikesta ja suoltaa mainosta, esitettä ja käsiohjelmaa.

Rovastikunnan adventtiaika käynnistyy erittäin juhlallisesti ensi sunnuntaina, kun on Lapinlahden seurakunnan 150-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma. Messussa klo 10 saarnaa piispa Wille Riekkinen ja Eero Väätäinen on säveltänyt sen musiikin. Mukana ovat seurakunnan neljä kuoroa. Kirkkokahvien jälkeen juhlat jatkuvat kirkossa klo 12.30. Siellä
puhuu kirjailija Minna Kettunen, joka on kirjoittanut juhlakirjan Katson Sinun kättesi töitä.

Seuraavana sunnuntaina, 7.12., vietetään Kiuruvedellä kirkkoherra Osmo Korkalaisen eläkkeellelähtöjuhlia. Musiikkia ja muisteluksia on luvassa.

Ensi lauantaiksi tuli myös surujuhla, kun saimme kutsun niemennokassamme viitisenkymmentä vuotta asustaneen Lydia-rouvan, 86, siunaustilaisuuteen. "Lyyli-täti" oli armoitettu puutarhuri ja paikallisen puutarhakerhon perustajajäseniä. Mekin saimme nauttia hänen puutarhansa antimista, kuten omenoista ja kurpitsoista.

Kun suunnittelimme rovastikunnan seurakuntien nettisivuja, pohdimme pitkään, mikä olisi ymmärrettävämpi termi kuin "toimitukset" - siis silloin, kun puhutaan kasteesta, konfirmaatiosta, vihkimisestä ja hautajaisista. Jotkut seurakunnat käyttävät nimitystä "perheen juhlat" mutta sitä kritisoitiin siitä, että eihän se ole juhla, kun joku kuolee.

Vai onko sittenkin? Ainakin silloin, kun pitkä elämä on jo loppuun kuluttanut, kun raja tämän ja tuonpuoleisen välillä käy vain ohueksi verhoksi - eikö silloin ole juhlaa, kun läheinen pääsee taivaallisiin maisemiin?

Kuvassa Hannu Konolan lasimaalaus Vieremän Kyrönniemen Pyhän Mikaelin kappelista.

Mediamylläkkää

Joskus tuntuu unohtuvan, että Jumala loi meidät miehiksi ja naisiksi, siis sukupuolisiksi olennoiksi. Jotain kummallista siinä kai on, sillä niin hanakasti media tarttuu juttuihin aiheesta kirkko ja sukupuolisuus.

Kirkossa tehdään paljon hyvää työtä parisuhteiden vaalimiseksi mutta siitä nyt ei saa mitään otsikkoja aikaiseksi. Seurakunnissa myös hoidetaan särkyneitä ja tallottuja mutta ketä kiinnostaa?

Vilhakasti sensijaan päätyvät otsikoihin kirkko ja homot, siunaamiset ja siunaamatta jättämiset. Kirkkoherra ja hänen sukupuolenvaihdoksensa. Uskonnolliset yhteisöt ja lasten hyväksikäyttöepäilyt.

Nykyoppien mukaan vaikeittenkin asioitten - ja juuri niitten - kanssa pitäisi olla rohkea ja tulla omalla nimellä julkisuuteen ennen kuin media keksii lööppiainekset. Imatran kirkkoherra Olli Aalto teki niin ja seurasi mylläkkä. Helluntailaisten lehti Ristin Voitto teki niin ja seurasi mylläkkä.

Ylellä tekivät tämän aamun radiouutisiin referaatin Ristin Voiton teksteistä. Jättäen tietenkin mainitsematta, että kaikissa seurakunnissa pedofiliaepäilyt viedään poliisille. Ylen sivuilla käyty keskustelu on polveillut julmana tänään, osansa ovat saaneet kaikki uskonyhteisöt tasapuolisesti. Aihe näkyy nyt olevan myös MTV3:n uutisissa.

Tätä tämä median maailma on. Kirkon viestintäpäivillä syyskuussa joku kysyi MTV3:n uutistuottaja Pertti Nybergiltä, mikä olisi sellainen hyvä uutinen kirkosta, joka menisi läpi. Vastaus oli: "Se, että kirkon jäsenmäärä kääntyisi rajuun nousuun." Ei taida olla toivoa?

Vaan mistäpä tuota vielä tietää, mitä laman aalloissa tapahtuu.

Ylä-Savo online

Jopas meinaa väsyttää.

Viikolla oli muutama melkoisen pitkä työpäivä. Lauantai on yleensä, ystävääni lainaten, "lakisääteinen nukkumisaamu". Töitä oli kuitenkin myös tänään, kun luotsasin hankkeemme verkkoviestintäpäivää Lapinlahdella. (Kuvassa Portaanpään opiston hulppea päärakennus, vuodelta 1924.)

Ja on PIMEÄÄ! Tämän mustemmaksi ei maisema voi tulla. Kun ajelimme Hennan (Hauta-aho), Hannun (Majamäki) ja Sanna-Maarian (Tornivaara) kanssa Lapinlahdelta Kuopion lentokentälle, ympärillä velloi vain sumua ja mustuutta. Hannu, myönteinen ihminen, huomautti, että eipä aikaakaan, kun jo taas päivät alkavat pidentyä :)

En jaksa enää tänään katsoa päivän palautteita. Toki minulla on tuntuma siihen, mikä päivässä toimi ja mikä ei. Se on ainakin varmaa, että monien silmät avautuivat. Verkkomaailma on paljon muutakin kuin ne kotisivut. Verkkoon mennään tapaamaan ystäviä ja muita tärkeitä ihmisiä ja etsimään samoista asioista kiinnostuneita. Sanna-Maarian esimerkki siitä, miten hän seuraa kaukana asuvan kummilapsensa perheen elämää kummilapsen äidin blogin kautta, oli viehättävä.

Jos muuten joku haluaa katsoa, mitä olin alun perin suunnitellut päivän päätökseksi, se löytyy täältä - The Lord Is My Shepherd suloisen poikatrion (The Choirboys) esittämänä. Portaanpäässä lauloimme tällä erää ihan vain perinteisesti päätösvirren, kun kaikilla alkoi olla jo kova kiire kotiin.

Isot ja pienet innovaatiot

Yksi meidän yläsavolaisen viestinnän kehittämishankkeemme tavoitteista on tuottaa toimintatapoja, tai suorastaan innovaatioita, jotka olisivat siirrettävissä myös muiden seurakuntien käyttöön.

Siis mikä on innovaatio? Innovaatiolla tarkoitetaan yleensä uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista. Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen eli Tekesin sivuilla Anne Palkamo kirjoittaa innovaatioista näin:

Innovaatio voi olla iso tai pieni. Olennaista on, että on syntynyt kokonaan uusi näkökulma, ainutkertainen ratkaisu, toimintatapa tai tuote. Innovointiin kuuluu olennaisesti tietoinen ajattelu ja määrätietoinen työskentely. Innovaatiossa jotain tapahtuu ennalta arvaamatta: syntyy oivallus, aineisto järjestäytyy tai tapahtumat etenevät yllättävästi omalla painollaan.

Tässä pari työyhteisöviestinnän koulutuksissa esiin noussutta arjen innovaatiota viime viikoilta:

Seurakunta A totesi, että työntekijät eivät tunne riittävästi toistensa työtä. Päätettiin, että tästedes työntekijäkokouksissa yksi kerrallaan kertoo kymmenen minuutin verran työstään - ja toiset kuuntelevat aktiivisesti.

Seurakunta B totesi, että kun työkokousten sihteeriys kiertää, muistioista on joskus todella vaikea ottaa selkoa ja toisaalta niitten laatiminen koetaan varsin uuvuttavaksi. Onhan selvää, että vaikkapa kanttorien tai lastenohjaajien ammattitaito on muissa asioissa kuin kirjoittamisessa. Päätettiin, että hankitaan kokoustekniikan koulutusta elämää helpottamaan.

Nämä oivallukset eivät ehkä saisi mitään innovaatiopalkintoja. Uskon kuitenkin, että ne parantavat olennaisesti vuorovaikutusta ja tiedonkulkua näissä seurakunnissa.

Valtakunnallisesti tänä syksynä on keskusteltu kahdesta verkkohankkeesta, joissa kirkon väki on lähtenyt aukomaan uusia uria. Ehkä näitäkin voisi kutsua innovaatioiksi.

Ensin avattiin eroakirkosta.info -sivusto vastavedoksi vapaa-ajattelijoitten eroakirkosta.fi -sivustolle. Nyt on myös julkistettu kirkon sivusto City-yhteisössä. Sen nimi on raflaavasti Rakkauden ammattilaiset. Molempien tavoitteena on puhutella erityisesti kirkkoon kriittisesti suhtautuvia nuoria aikuisia.

Kotimaa-lehti jo kysyy, pitääkö kirkkoon liittää eroottisia mielikuvia, jotta siitä tulisi jännittävä. "Rakkauden ammattilaiset" tarkoittaa yleensä nimittäin prostituoituja (sekä itäsuomalaista bändiä, jossa soittaa mm. entinen opiskelijani Ukko Happonen). Lue, mitä vastaa Nuori aikuinen kirkon jäsenenä -hankkeen projektisihteeri Henna Hauta-aho.

Henna ja muut kirkon verkkohankkeitten ja nuorten aikuisten maailman ykkösasiantuntijat ovat muuten mukana verkkoviestintäpäivässämme Lapinlahden Portaanpäässä lauantaina!

Isälle

Tämä on tervehdys isälleni Matille Jyväskylään. Hän on, paitsi rakas isä ja tämän blogin uskollisin lukija, myös loistava atk-tukihenkilöni. Pikkutyttönä hän opetti minut kuvaamaan ja viimeksi neuvoi Picasa-albumien käytön. Siis seniorikansalainen, joka on erittäin edistyksellinen ja varhainen omaksuja, mitä tulee uuteen viestintäteknologiaan. Kunpa itselläkin säilyisi sellainen into uuteen seuraavat 30 vuotta!

Rauhaa!

Uutisissa oli tänään hätkähdyttävää kuvaa: munkkien nyrkkitappelu kirkossa, kesken jumalanpalveluksen. Taistelutantereena oli Jerusalem, Pyhän haudan kirkko, ja osapuolina ortodoksit ja Armenian kristityt. Ortodokseja ei miellyttänyt armenialaisten juhla, jota vietettiin Jeesuksen ristin löydön vuosipäivän kunniaksi.

Useimmiten uskovien välisissä erimielisyyksissä ei sentään tarvita nyrkkejä eikä aseita mutta aika kovia panoksia voidaan käyttää ilman niitäkin. Se on julmaa ja väärin, sanoihan Jeesus, että hänen seuraajansa tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta.

Nyt en tarkoita, että erimielisyydet pitäisi lakaista maton alle. Sillä vasta onkin ikäviä seurauksia, kun tukahdutetut tunteet kanavoituvat työuupumukseen, selkään puukottamiseen, juoruamiseen. Meillä seurakuntien työntekijöillä on paljon opettelemista siinä, miten kissa nostetaan pöydälle ja asiat otetaan puheeksi - oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Suhtautuminen ristiriitoihin kertoo paljon työyhteisön ja yksilöiden kypsyydestä. Vaikeneminen ei suinkaan aina ole se rakkaudellisin vaihtoehto.

Konflikteista puheenollen - maailmanrauhan kannalta Barack Obaman valinta Yhdysvaltain presidentiksi vaikuttaa viisaalta. Jokaisen puhetyöläisen kannattaa lukea hänen puheitaan, esimerkiksi voitonjuhlan puhe. Obama on aikamoinen retoriikan mestari. Ehkä puhetaitoja harjoitellaan Harvardissa enemmän kuin meidän yliopistoissamme. Aika näyttää, tuleeko maailmasta turvallisempi paikka Obaman myötä.

Kotikonfliktien ehkäisemiseksi suosittelen lämpimästi avioliittoleirejä ja parisuhdepäiviä. Yksi sellainen oli Lapinlahden Portaanpäässä lauantaina. Mukana oli kuutisenkymmentä läheisimmän ihmissuhteensa huollosta kiinnostunutta. Opastajana toimi psykologi Tony Dunderfelt. En ihan päässyt jyvälle Dunderfeltin kaipaamasta "parisuhteen kolmannesta vaiheesta." Ilmeisesti ajatuksen kehittely on Dunderfeltilläkin vielä kesken. Silti parisuhdepäivä antoi mukavasti uutta ajateltavaa. Rovastikunnan diakonit olivat nähneet kovasti vaivaa päivän järjestelyissä ja kaikki rullasi mainiosti. Portaanpään käsin tehty lähiruoka on vain niin hyvää, että päivätorkut olisivat olleet tarpeen lounaan jälkeen :)

Halloween vai pyhäinpäivä?

Onpa hyvä, että enää ei tarvitse ottaa kantaa siihen, millaisia juhlia päivähoitoryhmissä järjestetään. Minulla olisi nimittäin suuria vaikeuksia suostua mihinkään irlantilais-amerikkalaiseen Halloween-hömppään. Voin pahoin kauppoihin tunkeneista irvistelevistä kurpitsoista ja muusta krääsästä.

Olen kyllä ollut Halloween-kemuissa peräti kahdesti. Ensi kerran siksi, että elin amerikkalaisten yhteisössä ja toisen kerran siksi, että poikani kävi englantilaista leikkikoulua. Tuolloin Halloween liittyi siihen kulttuuriin, missä elettiin tai mitä opeteltiin.

Pyhäinpäivänä meidän kai pitäisi muistella täältä lähteneitä rakkaita. Aika olisi oivallinen kuolemasta puhumiseen noin muutenkin. Sen aiheen kohtaa meistä jokainen, ennemmin tai myöhemmin. Aihe ei ole helppo, helpompaa on piilottaa se Halloween-hulinaan.

Kuopion hautausmaalla oli tuskin yhtään hautaa ilman kynttilää, kun siellä eilen illalla kävimme. Muualle haudattujen muistopaadelle oli joku jättänyt kuvan suloisen ruusukimpun. Voi vain kuvitella, miten paljon muistoja ja rakkautta siihen sisältyi.

Vieläköhän kymmenen vuoden päästä haudoilla palavat kynttilät vai onko pyhäinpäivästä tullut vain luurankojen kummittelujuhla? Halloween ajoittuu maailmalla pyhäinpäivän aattoon mutta äkkiäkös Suomessa sekoittuivat nämäkin: karjalainen, kristillinen palmusunnuntain virpomisperinne ja pohjalainen pääsiäislauantain "trullittelu".

J.K.1 Tänään maanantaina 3.11. soitteli Kortelaisen Olli, Varpaisjärven kirkkoherra. Kertoi, että seurakunta oli kutsunut vuoden aikana kuolleitten omaiset kirkkoon pyhäinpäivän illaksi. 300 ihmistä vastasi kutsuun. Hieno juttu!

J.K.2 Lue myös Päivi Puhakan Kotimaan-kolumni samasta aiheesta.