2.11.2008

Halloween vai pyhäinpäivä?

Onpa hyvä, että enää ei tarvitse ottaa kantaa siihen, millaisia juhlia päivähoitoryhmissä järjestetään. Minulla olisi nimittäin suuria vaikeuksia suostua mihinkään irlantilais-amerikkalaiseen Halloween-hömppään. Voin pahoin kauppoihin tunkeneista irvistelevistä kurpitsoista ja muusta krääsästä.

Olen kyllä ollut Halloween-kemuissa peräti kahdesti. Ensi kerran siksi, että elin amerikkalaisten yhteisössä ja toisen kerran siksi, että poikani kävi englantilaista leikkikoulua. Tuolloin Halloween liittyi siihen kulttuuriin, missä elettiin tai mitä opeteltiin.

Pyhäinpäivänä meidän kai pitäisi muistella täältä lähteneitä rakkaita. Aika olisi oivallinen kuolemasta puhumiseen noin muutenkin. Sen aiheen kohtaa meistä jokainen, ennemmin tai myöhemmin. Aihe ei ole helppo, helpompaa on piilottaa se Halloween-hulinaan.

Kuopion hautausmaalla oli tuskin yhtään hautaa ilman kynttilää, kun siellä eilen illalla kävimme. Muualle haudattujen muistopaadelle oli joku jättänyt kuvan suloisen ruusukimpun. Voi vain kuvitella, miten paljon muistoja ja rakkautta siihen sisältyi.

Vieläköhän kymmenen vuoden päästä haudoilla palavat kynttilät vai onko pyhäinpäivästä tullut vain luurankojen kummittelujuhla? Halloween ajoittuu maailmalla pyhäinpäivän aattoon mutta äkkiäkös Suomessa sekoittuivat nämäkin: karjalainen, kristillinen palmusunnuntain virpomisperinne ja pohjalainen pääsiäislauantain "trullittelu".

J.K.1 Tänään maanantaina 3.11. soitteli Kortelaisen Olli, Varpaisjärven kirkkoherra. Kertoi, että seurakunta oli kutsunut vuoden aikana kuolleitten omaiset kirkkoon pyhäinpäivän illaksi. 300 ihmistä vastasi kutsuun. Hieno juttu!

J.K.2 Lue myös Päivi Puhakan Kotimaan-kolumni samasta aiheesta.

2 kommenttia:

Lauri J. kirjoitti...

Kiinnostuneena olen seurannut blogiasi ja erityisesti kommentteja. Niitä on tullut masentavan vähän. Yläsavolainen seurakuntaväki ei taida olla aktiivisinta blogikansaa?

Mitä Halloweeniin tulee - noh, kulttuuri muuttuu enkä usko, että kirkkomme pystyy pysäyttämään sitä. Halloween on tullut jäädäkseen. Ei kannata tuhlata ruutia sen vastustamiseen. Käytetään sekin oman asian sytykkeiksi. Että suomalainen pyhänpäivä ei unohtuisi. Molempien on nyt vaan pakko sopia tähän maailmaan, ei sille mitään voi.

Helena K. kirjoitti...

Blogia ilmeisesti kuitenkin luetaan huomattavan paljon enemmän kuin kommentoidaan - päätellen suullisesti saamastani palautteesta. En vain vieläkään ole osannut asentaa seurantatyökalua (huokaus!). Se näyttäisi todellisen tilanteen.