Pyhäjärven seurakunnan kirkkoherran vaali ratkesi juuri.
Onnittelen sydämestäni uutta kirkkoherraa, Mirva Jaakonahoa. Vaalitulos ei jättänyt spekulaatioille sijaa: Mirva Jaakonaho 710 ääntä, Mika Niskanen 384 ja Merja Jyrkkä 54 ääntä.
Tämän vaalin aikana minulle valkeni paimenvaalien pimeä puoli. Jos jossain on vastaava prosessi menossa niin kannattaa vilkaista, mitä aiheesta keskustellaan suomi24:n palstoilla. Nimimerkkien takaa on niin helppo tykittää. Julmastikin.
Keskusteluissa ovat paljastuneet myös melkoisen perinteiset asetelmat.
Oletteko koskaan nähneet mietittävän, ehtiikö miespappi huolehtia kolmesta lapsestaan, jos hänet valitaan kirkkoherraksi? Koska arvostellaan miespapin housumuotia tai kenkien mallia? Milloin on miespappia pidetty "liian miehekkäänä"?
Vaikka en kovin monta pyhäjärvistä tunnekaan, olen iloinen siitä, että Pyhäjärvi valitsi, niin kuin valitsi. Oman, jämerän ja kokeneen papin, joka on hyväksi havaittu niin seurakuntalaisten kohtaamisessa kuin talouden ja hallinnon ymmärtäjänä.
Ja joka lisäksi tohtii olla oma itsensä, naisellinen nainen.
Katso myös: Korot kopisevat verkossa
27.9.2009
25.9.2009
Pieni, hento ääni
Kolmivuotiaan ääni oli kroonisen käheä. Lastenkodissa oli vaikea saada huomiota muuten kuin huutamalla.
Kun hänet sijoitettiin perheeseen, huuto jatkui. Painajaiset valvottivat monta kuukautta. Uudet vanhemmat pitivät tiukasti sylissä. Turvattomuus haihtui hiukan. Ei koskaan kokonaan.
Pimeän kammo jäi. Ja hylkäämisen pelko. Rakastatteko, vaikka olisin kuinka kauhea, hän kysyi murrosiässä.
Koulu ei sujunut. Mistä pudokkaalle uusi koulu kesken syksyn? Löytyi silta yli kuohujen. Nyt perheen äiti kuuntelee kauhuissaan kuntien supistustoimia. Ei kymppiluokkia. Ei työpajoja. Ei psykologeja. Ei mielenterveyspalveluja.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Matti Rimpelä sanoi juuri, että puhetta on paljon, rahaa ei lainkaan. Hänen mielestään nuorten syrjäytymisen estossa on menty vain huonompaan suuntaan.
Miksi lasten elämän alku on niin epäreilun erilainen? Miksi toiset saavat syntyä ja elää odotettuina ja rakastettuina? Miksi toiset jätetään yksin huutamaan pimeään?
Ja miksi niin myöhään löytyvät ne aikuiset, jotka huudon kuulevat?
Kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. (Matt. 25:45)
Kun hänet sijoitettiin perheeseen, huuto jatkui. Painajaiset valvottivat monta kuukautta. Uudet vanhemmat pitivät tiukasti sylissä. Turvattomuus haihtui hiukan. Ei koskaan kokonaan.
Pimeän kammo jäi. Ja hylkäämisen pelko. Rakastatteko, vaikka olisin kuinka kauhea, hän kysyi murrosiässä.
Koulu ei sujunut. Mistä pudokkaalle uusi koulu kesken syksyn? Löytyi silta yli kuohujen. Nyt perheen äiti kuuntelee kauhuissaan kuntien supistustoimia. Ei kymppiluokkia. Ei työpajoja. Ei psykologeja. Ei mielenterveyspalveluja.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Matti Rimpelä sanoi juuri, että puhetta on paljon, rahaa ei lainkaan. Hänen mielestään nuorten syrjäytymisen estossa on menty vain huonompaan suuntaan.
Miksi lasten elämän alku on niin epäreilun erilainen? Miksi toiset saavat syntyä ja elää odotettuina ja rakastettuina? Miksi toiset jätetään yksin huutamaan pimeään?
Ja miksi niin myöhään löytyvät ne aikuiset, jotka huudon kuulevat?
Kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. (Matt. 25:45)
23.9.2009
Missä ajassa elät, kirkko!
Kuuntelin kotimatkalla taidokkaan radioiltahartauden.
Alkuun maalailtiin eloisasti kuvaa syksyisestä metsästä. Ei paljastettu heti, mitä siellä puuhailtiin. Vangittiin mielenkiinto esimerkillisesti. Kuin suoraan Lisa Enckellin toimittamasta kirjasta Kuunteleeko kukaan puhettasi, jota lämpimästi suosittelen kaikille hartauspuhujille ja -kirjoittajille.
Vaan sittenpä kävi ilmi, että ei tässä oltu millään luontopiknikillä vaan hirvimetsällä. Yksi laukaus, ja hirven laukka katkesi ennenkuin alkoikaan. Rehevin sanakääntein hartauden pitäjä kuvasi, miten iloinen ja onnellinen hirviporukka kokoontui ensimmäistä kaatoa juhlimaan. Hänestä siinä oli jotain samaa kuin jouluaatossa, kun saunapuhtaana saa käydä joulupöytään.
Tänään on syyskuun 23. päivä, sanoi puhuja.
No nyt se tulee, ajattelin. Linkki siihen, mitä tapahtui vuosi sitten.
Ei tullut. Vain kehotus nauttia kauniista syyspäivistä niin kauan kuin niitä riittää.
Vuosi sitten kymmenen nuoren ja heidän opettajansa laukka katkesi pahasti kesken. Vuosi sitten laukaukset tappoivat Kauhajoella yksitoista ihmistä. Tällä viikolla piti käydä oikeutta siitä, olisiko poliisin pitänyt evätä surmaajalta aseenkantolupa.
Tänä iltana Kauhajoella ja Ilmajoella ovat kirkot täyttyneet muistelijoista.
Missä ajassa elää kirkko, joka tällaisen tragedian vuosipäivänä ylistää ampumaharrastuksen auvoa?
Alkuun maalailtiin eloisasti kuvaa syksyisestä metsästä. Ei paljastettu heti, mitä siellä puuhailtiin. Vangittiin mielenkiinto esimerkillisesti. Kuin suoraan Lisa Enckellin toimittamasta kirjasta Kuunteleeko kukaan puhettasi, jota lämpimästi suosittelen kaikille hartauspuhujille ja -kirjoittajille.
Vaan sittenpä kävi ilmi, että ei tässä oltu millään luontopiknikillä vaan hirvimetsällä. Yksi laukaus, ja hirven laukka katkesi ennenkuin alkoikaan. Rehevin sanakääntein hartauden pitäjä kuvasi, miten iloinen ja onnellinen hirviporukka kokoontui ensimmäistä kaatoa juhlimaan. Hänestä siinä oli jotain samaa kuin jouluaatossa, kun saunapuhtaana saa käydä joulupöytään.
Tänään on syyskuun 23. päivä, sanoi puhuja.
No nyt se tulee, ajattelin. Linkki siihen, mitä tapahtui vuosi sitten.
Ei tullut. Vain kehotus nauttia kauniista syyspäivistä niin kauan kuin niitä riittää.
Vuosi sitten kymmenen nuoren ja heidän opettajansa laukka katkesi pahasti kesken. Vuosi sitten laukaukset tappoivat Kauhajoella yksitoista ihmistä. Tällä viikolla piti käydä oikeutta siitä, olisiko poliisin pitänyt evätä surmaajalta aseenkantolupa.
Tänä iltana Kauhajoella ja Ilmajoella ovat kirkot täyttyneet muistelijoista.
Missä ajassa elää kirkko, joka tällaisen tragedian vuosipäivänä ylistää ampumaharrastuksen auvoa?
17.9.2009
Rakas kulttuurisesti postuloitu supranormaali olento
Tiedänhän minä, että sinulla on monta nimeä. Yleensä puhuttelen sinua ihan vain Jumalaksi. Se Taivaan Isäkin on vähän kyseenalainen, kun sinulla ei nykyisin saisi olla sukupuolta.
Tänään täällä Kirkon viestintäpäivillä opin ihan uuden nimityksen. Uskontotieteilijälle olet "kulttuurisesti postuloitu supranormaali olento". Miltäs kuulostaa tällainen titteli? Täytyy tunnustaa, että hiukan kankeasti se minun suussani kääntyy.
Kiitän sinua näistä viestintäpäivistä. Täällä on tosi paljon tomeria ja osaavia viestintäammattilaisia. Hauskaa on heidän kanssaan jakaa kokemuksia. Erityisesti minua kiinnostaa nyt seurakuntaliitosten ja -yhtymien viestintä. Sinä yksin tiedät, miten meidän Ylä-Savossa käy. Mennäänkö yhteen vai ei. Kiuruvesi jo esitti, että ei mennä. Lapinlahti, Sonkajärvi, Varpaisjärvi ja Iisalmi voivat olla toista mieltä.
Kiitän sinua myös siitä, että tänään sain kuulla taas pitkästä aikaa tutkijoitten puhuvan. Uskontotieteilijä Matti Kamppinen kertoi hirmu kiinnostavasti uskontojen tulevaisuudesta. Hänen mukaansa uskontoja rapauttaa tämä kolmiyhteys: hyvinvointi, kulutusyhteiskunta ja tiede.
Sinun korkea-arvoinen palvelijasi, piispa Kari Mäkinen hahmotteli kirkon, julkisuuden ja vallan suhteita. Häntä täydensi säpäkästi mediatutkija Johanna Sumiala.
Mutta kuule Jumala. Sitä minä jäin miettimään, että mihin sinä olet näitten kirkon ihmisten puheista hävinnyt. Piispakin vain puhui, että kirkko sitä ja kirkko tätä. Kenen kirkko ja miksi? Illan messun saarnassa sinua ei mainittu sanallakaan. Ihan vain oli sellaista yleistä löpinää onnellisuuden lähteistä. Ei sitä kuullakseen tarvitse kirkkoon mennä. Riittää, jos naistenlehden avaa.
Mediatutkija Sumiala sen sanoi: Eikö meidän tehtävämme ole viestiä sinusta, Jumala?
P.S. Minulle muuten selvisi vasta kotona, että mainitsemani saarnan pitäjä ei ollut pappi vaan kirjailija. Se tietysti selittää jotakin. Asiaa tämä ei silti muuta: kirkkoon mennään hengellistä evästä saamaan ja sitä soisi löytyvän myös saarnasta.
Tänään täällä Kirkon viestintäpäivillä opin ihan uuden nimityksen. Uskontotieteilijälle olet "kulttuurisesti postuloitu supranormaali olento". Miltäs kuulostaa tällainen titteli? Täytyy tunnustaa, että hiukan kankeasti se minun suussani kääntyy.
Kiitän sinua näistä viestintäpäivistä. Täällä on tosi paljon tomeria ja osaavia viestintäammattilaisia. Hauskaa on heidän kanssaan jakaa kokemuksia. Erityisesti minua kiinnostaa nyt seurakuntaliitosten ja -yhtymien viestintä. Sinä yksin tiedät, miten meidän Ylä-Savossa käy. Mennäänkö yhteen vai ei. Kiuruvesi jo esitti, että ei mennä. Lapinlahti, Sonkajärvi, Varpaisjärvi ja Iisalmi voivat olla toista mieltä.
Kiitän sinua myös siitä, että tänään sain kuulla taas pitkästä aikaa tutkijoitten puhuvan. Uskontotieteilijä Matti Kamppinen kertoi hirmu kiinnostavasti uskontojen tulevaisuudesta. Hänen mukaansa uskontoja rapauttaa tämä kolmiyhteys: hyvinvointi, kulutusyhteiskunta ja tiede.
Sinun korkea-arvoinen palvelijasi, piispa Kari Mäkinen hahmotteli kirkon, julkisuuden ja vallan suhteita. Häntä täydensi säpäkästi mediatutkija Johanna Sumiala.
Mutta kuule Jumala. Sitä minä jäin miettimään, että mihin sinä olet näitten kirkon ihmisten puheista hävinnyt. Piispakin vain puhui, että kirkko sitä ja kirkko tätä. Kenen kirkko ja miksi? Illan messun saarnassa sinua ei mainittu sanallakaan. Ihan vain oli sellaista yleistä löpinää onnellisuuden lähteistä. Ei sitä kuullakseen tarvitse kirkkoon mennä. Riittää, jos naistenlehden avaa.
Mediatutkija Sumiala sen sanoi: Eikö meidän tehtävämme ole viestiä sinusta, Jumala?
P.S. Minulle muuten selvisi vasta kotona, että mainitsemani saarnan pitäjä ei ollut pappi vaan kirjailija. Se tietysti selittää jotakin. Asiaa tämä ei silti muuta: kirkkoon mennään hengellistä evästä saamaan ja sitä soisi löytyvän myös saarnasta.
11.9.2009
Ekumeniaa laulaen
Ne tekivät sen taas.Missä näet kansanlähetysläiset, körtit, helluntailaiset, ortodoksit, lestadiolaiset, raamattuopistolaiset, niin ja tietysti ihan perusluterilaiset, samassa kirkonpenkissä?
Lapinlahdella, tietenkin. Kuudennet yhteyspäivät alkoivat siellä 9.9.
Ei Lapinlahdellakaan yhteys ole syntynyt kivutta. Näkyä ja työtä on tarvittu, pitkään ja paljon. Ja vastuunkantajia, joitten mielestä se, mikä yhdistää, on tärkeämpää kuin se, mikä erottaa.
Olin mukana eilen illalla helluntaiseurakunnassa. Tupa oli täynnä. Illan juonsi helluntailainen. Opetuksen piti ortodoksi. Muut puhujat olivat Raamattuopistosta ja Uusheräyksestä.
Tämän vuoden loisto-oivallus oli tutustua eri herätysliikkeitten ja seurakuntien lauluperinteeseen. Yhteyspäiville on koottu lauluvihko, mistä löytyvät mm. Ihmeinen risti, Oi Herra suuri ja Vain yksin Jeesus. Körttiosioon on kelpuutettu myös uudempaa tuotantoa, kuten Jaakko Löytyn Kahden maan kansalainen.
Eilen illalla Iisalmen ortodoksisen seurakunnan kuoro toimi Kirsi-Marja Hartikaisen (kuva) johdolla esilaulajana kirkkoveisuille ja Vaeltajan lauluille.
Laulaminen oli hirveän hauskaa! Luen nuotteja jossain määrin mutta eivät silti oikein iikossien sävelkulut osuneet kohdilleen. Mutta mitä väliä - laulaminen virkisti, rakensi, yhdisti. Tohkeissamme me eri taustaiset kristityt opettelimme Akatistoshymniä Suloisimmalle Jeesukselle.
Melkein näin, miten Jumala hymyili.
Ei Lapinlahdellakaan yhteys ole syntynyt kivutta. Näkyä ja työtä on tarvittu, pitkään ja paljon. Ja vastuunkantajia, joitten mielestä se, mikä yhdistää, on tärkeämpää kuin se, mikä erottaa.
Olin mukana eilen illalla helluntaiseurakunnassa. Tupa oli täynnä. Illan juonsi helluntailainen. Opetuksen piti ortodoksi. Muut puhujat olivat Raamattuopistosta ja Uusheräyksestä.
Tämän vuoden loisto-oivallus oli tutustua eri herätysliikkeitten ja seurakuntien lauluperinteeseen. Yhteyspäiville on koottu lauluvihko, mistä löytyvät mm. Ihmeinen risti, Oi Herra suuri ja Vain yksin Jeesus. Körttiosioon on kelpuutettu myös uudempaa tuotantoa, kuten Jaakko Löytyn Kahden maan kansalainen.
Eilen illalla Iisalmen ortodoksisen seurakunnan kuoro toimi Kirsi-Marja Hartikaisen (kuva) johdolla esilaulajana kirkkoveisuille ja Vaeltajan lauluille.
Laulaminen oli hirveän hauskaa! Luen nuotteja jossain määrin mutta eivät silti oikein iikossien sävelkulut osuneet kohdilleen. Mutta mitä väliä - laulaminen virkisti, rakensi, yhdisti. Tohkeissamme me eri taustaiset kristityt opettelimme Akatistoshymniä Suloisimmalle Jeesukselle.
Melkein näin, miten Jumala hymyili.
Lapinlahden kuudensien yhteyspäivien ohjelma löytyy seurakunnan sivuilta. Viimeiset seurat alkavat maanantai-iltana 14.9. klo 19 seurakuntatalolla.
3.9.2009
Audi-pomon uho ja tuho
Voi tätä internet-aikaa!
Ei siitä ole niin kauan, kun myyntijohtaja olisi saanut esitellä 1940-lukulaisia käsityksiään naisen asemasta aivan rauhassa. Me naiset olisimme nousseet barrikadeille vasta viikkojen viiveellä ja hyvä veli -verkostot olisivat läiskytelleet myyntijohtajaa selkään.
Helsingin Sanomat referoi Audin myyntijohtajan sanomisia 1.9. Vuorokaudessa Hesarin verkkosivuille kertyi lähes 500 kommenttia - siis yksin Hesarin sivuille. Toinen vuorokausi ja myyntijohtaja oli tehnyt johtopäätöksensä ja irtisanoutunut.
Ai et tiedä, mistä oli kysymys? Myyntijohtajan mukaan auton kaikki käyttöominaisuudet löytyvät naisesta. Nainen on tarkoitettu olemaan haluttava silmänilo (alle seitsemän sentin koroissa muoto häviää) ja paitojen silittäjä (suhde vetelee viimeisiään, jos nainen ei silitä ja siivoa), ja ihannenaisen iän voi laskea jakamalla miehen iän kahdella ja lisäämällä siihen seitsemän. Nainen pärjää huonommin johtajana, koska käyttää tunteita väärissä tilanteissa.
Tapaus on viestinnällisesti äärimmäisen mielenkiintoinen.
Ensinnäkin kyseessä on aivan ilmeisesti alansa osaava ammattilainen, joka teki rankan virhearvion. Sääli. Ehkä hän ei ollut saanut mediakoulutusta?
Toiseksi on turha kuvitella, että joku erikoislehti jäisi vain pienen piirin tietoon. Nykyaikana kaikki leviää kaikkialle. Ja nopeasti sittenkin. Ripeästä toiminnasta plussaa VV-Auton johdolle - sieltä pahoiteltiin myyntijohtajan sanomisia jo heti 1.9.
Kolmanneksi suomalaiset naiset ovat maailman itsenäisimpiä ja koulutetuimpia. Meillä on myös runsaasti sananvaltaa autohankinnoissa. Veikkaan, että Audin hintaluokassa erityisesti. Saattaapa moni (tunteellinen!) naisjohtajakin ajaa Audilla. Siksi tällainen avainasiakkaiden aliarvioiminen on käsittämätöntä.
Neljänneksi - pahoin pelkään, että on väkeä, joka ei ollenkaan ymmärrä, mikä myyntijohtajan sanomisissa on pielessä. He eivät siis näe sitä esineellistämistä, mikä on korko- ja silityspuheiden takana. Jos yksi myyntijohtaja menettikin työnsä ja maineensa niin miten paljon samaa asennetta muhiikaan pinnan alla piilossa. Myös seurakunnissa.
Audin brändi kuuluu saaneen kohusta kolhun.
Mielestäni myyntijohtajan machoilu on hyvin linjassa sen kanssa, mitä maanteillä näkee. Tästä kirjoitin jo aiemmin: Jos joku roikkuu takapuskurissa kiinni ja koukkii jonossa - vaikka sataisi räntälämpäreitä ja vastassa olisi jatkuva liikennevirta - hän on poikkeuksetta audi- tai mersumies.
Kuka opettaisi audimiehille toisten kunnioitusta? Teillä ja kotona.
P.S. Räväkkää itseironiaa osoitti Hesarin keskustelussa nimimerkki Eila, joka kirjoitti näin:
Myydään tai vaihetaan käypään tavaraan
Eila, vm 59, siisti, vähänkäytetty 194tkm, kirpeä ja näppärä kaupunkikäyttöön, kaksi omistajaa, katsastusinsinöörin testaama, perä vähän roikkuu, pientä pintaremonttia, ei savuta, nahkaverhoilu, sävylasit, huoltokirja ajantasalla. Tee-se -itse-miehelle tai vaikka peltoautoksi. Kiire. Tarjoa riihikuivaa tai käypää rahaa. Yht.otot ja tied. tlk nimim. Matkarahat
Ei siitä ole niin kauan, kun myyntijohtaja olisi saanut esitellä 1940-lukulaisia käsityksiään naisen asemasta aivan rauhassa. Me naiset olisimme nousseet barrikadeille vasta viikkojen viiveellä ja hyvä veli -verkostot olisivat läiskytelleet myyntijohtajaa selkään.
Helsingin Sanomat referoi Audin myyntijohtajan sanomisia 1.9. Vuorokaudessa Hesarin verkkosivuille kertyi lähes 500 kommenttia - siis yksin Hesarin sivuille. Toinen vuorokausi ja myyntijohtaja oli tehnyt johtopäätöksensä ja irtisanoutunut.
Ai et tiedä, mistä oli kysymys? Myyntijohtajan mukaan auton kaikki käyttöominaisuudet löytyvät naisesta. Nainen on tarkoitettu olemaan haluttava silmänilo (alle seitsemän sentin koroissa muoto häviää) ja paitojen silittäjä (suhde vetelee viimeisiään, jos nainen ei silitä ja siivoa), ja ihannenaisen iän voi laskea jakamalla miehen iän kahdella ja lisäämällä siihen seitsemän. Nainen pärjää huonommin johtajana, koska käyttää tunteita väärissä tilanteissa.
Tapaus on viestinnällisesti äärimmäisen mielenkiintoinen.
Ensinnäkin kyseessä on aivan ilmeisesti alansa osaava ammattilainen, joka teki rankan virhearvion. Sääli. Ehkä hän ei ollut saanut mediakoulutusta?
Toiseksi on turha kuvitella, että joku erikoislehti jäisi vain pienen piirin tietoon. Nykyaikana kaikki leviää kaikkialle. Ja nopeasti sittenkin. Ripeästä toiminnasta plussaa VV-Auton johdolle - sieltä pahoiteltiin myyntijohtajan sanomisia jo heti 1.9.
Kolmanneksi suomalaiset naiset ovat maailman itsenäisimpiä ja koulutetuimpia. Meillä on myös runsaasti sananvaltaa autohankinnoissa. Veikkaan, että Audin hintaluokassa erityisesti. Saattaapa moni (tunteellinen!) naisjohtajakin ajaa Audilla. Siksi tällainen avainasiakkaiden aliarvioiminen on käsittämätöntä.
Neljänneksi - pahoin pelkään, että on väkeä, joka ei ollenkaan ymmärrä, mikä myyntijohtajan sanomisissa on pielessä. He eivät siis näe sitä esineellistämistä, mikä on korko- ja silityspuheiden takana. Jos yksi myyntijohtaja menettikin työnsä ja maineensa niin miten paljon samaa asennetta muhiikaan pinnan alla piilossa. Myös seurakunnissa.
Audin brändi kuuluu saaneen kohusta kolhun.
Mielestäni myyntijohtajan machoilu on hyvin linjassa sen kanssa, mitä maanteillä näkee. Tästä kirjoitin jo aiemmin: Jos joku roikkuu takapuskurissa kiinni ja koukkii jonossa - vaikka sataisi räntälämpäreitä ja vastassa olisi jatkuva liikennevirta - hän on poikkeuksetta audi- tai mersumies.
Kuka opettaisi audimiehille toisten kunnioitusta? Teillä ja kotona.
P.S. Räväkkää itseironiaa osoitti Hesarin keskustelussa nimimerkki Eila, joka kirjoitti näin:
Myydään tai vaihetaan käypään tavaraan
Eila, vm 59, siisti, vähänkäytetty 194tkm, kirpeä ja näppärä kaupunkikäyttöön, kaksi omistajaa, katsastusinsinöörin testaama, perä vähän roikkuu, pientä pintaremonttia, ei savuta, nahkaverhoilu, sävylasit, huoltokirja ajantasalla. Tee-se -itse-miehelle tai vaikka peltoautoksi. Kiire. Tarjoa riihikuivaa tai käypää rahaa. Yht.otot ja tied. tlk nimim. Matkarahat
1.9.2009
Tanssia kirkkomuseossa
"Tanssija Helena Ratisen kehollinen näyttelyopastus", luki Taiteitten yön ohjelmassa. Tämä on nähtävä, ajattelin, ja Leena-ystävä oli samaa mieltä.
Kirkonkellojen kumussa kokoonnuimme Suomen ortodoksisen kirkkomuseon aulaan. Emme tienneet, mitä odottaa, mutta mielenkiintoista se olisi varmasti. Meitä vähän hermostutti, kun kuulimme, että opastus kestäisi reilun tunnin. Vielä kun piti ehtiä kuuntelemaan kaupunginorkesteria ja katsomaan vanhoja Kuopio-filmejä.
Olen käynyt ortodoksisessa kirkkomuseossa useita kertoja. Aina siellä on ollut liikaa kaikkea vierasta, niin paljon hienouksia, jotka jäävät salaisuudeksi.
Kenotafeja. Feloneja. Pyhittäjiä. Ikonostaaseja. Rintaristejä. Yksi ortodoksinen äidinäiti ei vielä auta siinä asiassa, että näistä mitään ymmärtäisi.
Ja sitten tämä tanssija avaa silmät ja sydämet!
Nyt käytiin vain kahdessa museon lukuisista huoneista. Ensin tanssija otti erilaisia asentoja ja saimme etsiä niitä vastaavan esineen museon kokoelmista. Hän pelkisti esineet ihanan näkyviksi ja kertoi myös niistä hiukan. Sekin tuli selväksi, että feloni on se ortodoksipapin päällimmäinen, hihaton viitta.
Tutkimme hetken erilaisia jalanjälkiä. Yksi meistä oli kengänkokoa 41, mikä lienee ollut myös Kristuksen jalan koko. Siitä juohduimme miettimään Kristuksen seuraamista.
Kierros päättyi punaisen lipaston luo. Siihen oli kerätty museon henkilökunnan tärkeitä esineitä, joilla kaikilla oli tarina. Meidän tehtävämme oli jakaa pikku ryhmissä omien tärkeitten esineittemme tarinat.
Huomasimme kertovamme ventovieraille ihmisille meille tärkeistä esineistä ja asioista. Loisteliaaksi lopuksi Helena Ratinen tanssi tarinoistamme kolme. Senkin, jossa sairaudestaan juuri kuullut, ahdistunut nuori mies tekee hopealangoista ristiä. Sitä ristiä, jota hänen äitinsä kantaa aina.
Ajan taju katosi. Olisimme viipyneet sujuvasti toisenkin tunnin. Pyhyyden kokemus oli mykistävä. Se meni - kuten Jorma Uotinen sanoisi - aivojen, sydämen ja maksan läpi. Jotkut itkivät.
Ei ollut tarvetta muulle taiteelle sinä iltana. Eikä iltahartauksillekaan, sen puoleen.
Kuopiossa sijaitseva Suomen ortodoksinen kirkkomuseo sulki ovensa 28.8.2009 perusnäyttelyuudistuksen vuoksi ja avautuu jälleen kesäkuussa 2010.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
